1.2.2017

A Stranger's Town

The other day, I was searching through the photos I've stored but haven't had the time to post. I found myself taking a stroll through a strange city, one covered with snow, lost in mist, and painted by light. I started to smile.

See, here in this town...

You may find a huge snowball, the size of a child,
sitting under a streetlight for no apparent reason.
Photo © M. A. Tyrskyluoto

You may walk among sculptures made from light and mist.
Photo © M. A. Tyrskyluoto

You may take pause at campsites
that lie forgotten and frozen over.
Photo © M. A. Tyrskyluoto

You may see someone ride a bicycle across the frozen lake.
Photo © M. A. Tyrskyluoto

This town, it's given me many smiles, many stories.

+ + +

I don't feel I've ever had a hometown. Maybe a part of it is a kind of looseness in how I grew up, with my immediate family split between a few cities. Fixtures like buildings don't hold permanence for me; I assume that it's because I've never lived in a place that I own or one that my family owns.

I never felt that any of this was a negative thing, mind. Big cities, small towns, cars and trains and new streets to remember -- it's all done worlds of good to expand my thinking. It's probably played no small part in how I constantly look at places like I'm seeing them for the first time.

On the worst days, I feel like a stranger everywhere I go. The best days, though, I feel like an explorer. And in this strange city? Well... let's just say that it's clearly my kind of town.

Where we paint the sundown on the windows.
Photo © M. A. Tyrskyluoto

11.1.2017

Sininen hetki

Lumen alla jäätyneen järven kansi. Usva syö taivaanrantaa. Paljaat oksat kurottavat, hamuavat otetta valkeasta tyhjyydestä.

Siinä tyhjyydessä minäkin, odottaen, vaan en tiedä mitä. Uskonko jään kestävän, astunko valkealle peitolle, pelkäänkö alla vellovaa mustaa vettä?

Ehkä, ehkä. Tänä yönä sisälläni on hiljaista.

Kuva lumen peittämästä jäätyneestä järvestä, jonka yllä leijuu usva
Sininen hetki.
Kuva © M. A. Tyrskyluoto

31.12.2016

Effervescent Brain

It's that time of the year. You can drop your friends a giggly "see you next year!" when you know you won't meet them again until tomorrow. You'll probably be summing up your year and, more often than not, end up hoping for a better one to come. Perhaps you make a couple of promises, you know, nothing serious, yeah? Just something small. And why not? It's always a good idea to make plans.

I made but a few for 2016. I started the year with... well, quite frankly, not a whole lot of expectations. I end it with mixed feelings. Not because my plans didn't pan out -- more because some of them did, many in unexpected ways. Do they make up for all the sad and stressful things that have happened in my life this year? I'm not sure.

So, at the end of the year, here's where we are:

Photo of a glass jar surrounded by lush green and gold vines and labelled Effervescent Brain, Cures Headaches in a classic font
Effervescent Brain.
Photo © M. A. Tyrskyluoto

effervescent adj. 1. Emitting a profusion of small bubbles or gas; bubbling. [. . .] 3. High-spirited; ebullient; vivacious.
from The American Heritage Dictionary of the English Language
This repurposed glass jar was one of the few crafts projects I had time to complete this year. It's been one hell of a ride on the work front. After a busy summer, I started as the lead editor in a rewarding but challenging project in my day job, and on the creative side, I've been spending a fair bit of my spare time punching out a respectable stretch of short prose. (Some of it very successful, I'm pleased to say, but more about that in another post, at another time.)

It's been words, words, words, with an occasional jaunt across the pages of my sketchbook here and there. I had to put my cat comic on a hiatus to make room for more ambitious prospects. I've been stoking the flames of many an interesting endeavor, and there are yet many more to follow next year.

Year 2017 has some good things in store for me. Exciting, even. And then some things that, well, I just don't know, it could go either way. But that's what life's all about, isn't it? You never really know how it turns out.

So. Here's to an effervescent brain. It cures headaches, they say.

29.11.2016

Kissajainen

Kissajainen. Unten uumenissa asustava painajaisten tappaja. Tässä se seisoo saaliinsa äärellä.

Tänä iltana piti vähän verrytellä piirustuskättä. Käytin ajatuksenvirtatekniikkaa, eli annoin käden piirtää mitä mieleen juolahtaa. Ei yllätä, että kynästä putosi hirviö ja kissa.

Digitussityö.

Kissajainen.
© M. A. Tyrskyluoto

17.11.2016

Brain, 1pcs, lazy

"The next thing you know, there's a kitty sleeping on the brain jar."

Things that happen in chats during lunch break.

Brain, 1pcs, lazy.
Art: M. A. Tyrskyluoto

16.11.2016

Valoa on vielä / Light yet remains

Istun mielelläni veden äärellä katselemassa auringonlaskua. Päivän ja yön kohtaamisessa on jotakin maagista. Hetken aikaa maailma värisee välitilaan juuttuneena, yrittää päättää kumpaan suuntaan kallistuisi. Valo ei vielä luovuta, ei suostu vajoamaan taivaanrannan taa. Roikkuu kiinni elämässä, kestää, pysyy, taistelee.

Meissäkin on vielä paljon valoa jäljellä. Muistakaamme se.

Syyskuun ilta. / September nightfall.
Photo: M.A. Tyrskyluoto

I like to sit by the water and watch the sunset. There's something magical about the meeting between day and night. For a moment, the world trembles, trapped in an in-between space, trying to decide which way to dip. Light won't let go, not just yet. It refuses to tumble into the horizon. It clings to life, it holds; it remains; it fights.

There's still much light left in us, too. Let us remember that.

14.11.2016

Kun et löydä itseäsi

Tässä huoneessa asuu Hiljaisuus. Et voi kuulla häntä. Hänen äänensä on viety. Hän ei ole varma, onko sitä koskaan ollutkaan.

Ei hän oikeastaan ole varma siitäkään, onko häntä itseäänkään koskaan ollut. Kun hän katsoo ympärilleen, hän ei näe mitään merkkiä itsestään. Ei varjoa, ei heijastusta ikkunalasin pinnalla.

Hetkinen! Ikkunat!

Hän kurottuu tiirailemaan ikkunasta. Niiden läpi näkyy kauniita kuvajaisia. Hän avaa ikkunan ja kuulee paljon ääniä. Mutta ei hän tunnista ulkona ilakoivia ihmisiä. Eivätkä he katso häneen. Kuin häntä ei olisikaan.

Niinhän se onkin. Ei häntä ole.

Hän pohtii, millaista hänen elämänsä olisi, jos hän olisi olemassa. Hän kuvittelee maailman, jossa hän olisi lapsena istahtanut kavereidensa kanssa täpötäyteen elokuvateatteriin ja eläytynyt voimakkaasti päähenkilöön, joka pelastaa maailman. Jälkeenpäin hän olisi kirmannut teatterista hihkuen ja riidellyt kavereidensa kanssa siitä, kuka saa esittää seuraavassa leikissä elokuvan sankaria. Vähän vanhempana hän olisi salaa punastellen pohtinut, millaista olisikaan suudella rakastettua kuten sankari tekee viimeisessä kohtauksessa.

Myöhemmin hän olisi nähnyt ympärillään paljon esimerkkejä siitä, millaista elämää hän voisi viettää. Hän olisi lukenut monia kirjoja, nähnyt monia elokuvia, pelannut monia pelejä ja puhunut monille ihmisille, jotka kaikki kertoisivat hänelle samaa tarinaa. Hänkin voisi olla sankari.

Vaan ei Hiljaisuus. Hiljaisuus ei löydä itseään kuvien ja äänten virrasta, joka tulvii hänen huoneeseensa ovista ja ikkunoista. Hän hukkuu. Epätoivoisena hän tarrautuu silloin tällöin jonkin varjon liepeeseen, koettaa muovata siitä oman itsensä näköistä olentoa, joka hymyilisi hänelle niin kuin ihmiset hymyilevät toisilleen.

Sellaista, joka ottaisi kädestä kiinni ja kertoisi hänelle, että hänkin on olemassa.



Hiljaisuuden huoneessa asuu moni sellainen, joka edustaa jotakin vähemmistöryhmää. Moni miettii, millaista elämä olisi, jos viihde olisi tehty häntä varten. Jos hän näkisi omaa ideaalimaailmaansa edustavia kuvia ja tekstejä päivittäin. Jos hänen ei tarvitsisi yllättyä iloisesti ja kyyneliin saakka, kun jokin kirja tai elokuva rikkoo muotin, josta hän on yrittänyt murtautua ulos koko ikänsä.

Suurelle yleisölle kohdennetussa viihteessä päähenkilöt eivät yleensä edusta vähemmistöryhmiä -- jos poisluetaan sellaiset teokset, jotka on kohdennettu vähemmistöryhmille ja/tai kertovat erityisesti vähemmistöryhmistä. Valtaväestöstä poikkeavaa kulttuuritaustaa edustavia henkilöhahmoja löytyy lähinnä sivuhahmogallerioista. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvien fanien puolestaan täytyy turvautua queer-tulkintoihin ambivalentisti esitetyistä hahmoista, jos he haluavat löytää jotain samaistuttavaa suurelle yleisölle kohdennetusta materiaalista.

* * *

Kun katselen uutisia tänä päivänä, minua pelottaa. Näen kovin paljon vihaa, joka saarnaa, että Hiljaisuuden tulee istua teljettynä huoneeseensa. Viha väittää, että talo on valmis ja kaikki asuvat samanlaisissa huoneissa. Että kaikkien huoneet ovat yhtä suuria ja kaikkien äänet kaikuvat yhtä äänekkäinä talon käytävillä.

Suomessa tilanne onkin keskimäärin parempi kuin monessa muussa maassa. Erityisinä valopilkkuina mainittakoon spekulatiiviseen fiktioon keskittyvät pienkustantamot, joiden julkaisuissa esiintyy erilaisia vähemmistöryhmiä koko ajan enenevässä määrin. Kuitenkin myös Suomessa on paikkoja, joissa yhä tänäkin päivänä tietyt Hiljaisuuden huoneet on piilotettava huolellisesti, sillä ne särjetään, jos ne löydetään. Maailmanlaajuisesti tilanne on sitäkin huolestuttavampi.

Talo ei ole valmis.